sunnuntai 26. elokuuta 2012

Keltainen talo

Näytänpä teille, mitä kuuluu Keltaiseen taloon.

Onkohan tulossa tärkeä vieras, kun kahvi on katettu olohuoneeseen?

Keittiössä ei kuitenkaan ole ketään.
Ilonaa ei näy makuuhuoneessaankaan.

Elviira löytyy omasta huoneestaan. Hän on vielä yöpaidassa, koska on ollut sairaana. Pöydänkulmalla odottaa mukillinen lämmintä marjamehua ja muutama mukava kirja.

Ilari nököttää taas keinutuolissaan ja on ihan omissa maailmoissaan. Huomaattehan, että Ilari pitää kovasti vanhoista esineistä ja kahvista?

  
Kylppärissäkään ei ole ketään.(Eipä täällä vielä ole kovin paljoa tavaraakaan. Väliseinäkin puuttuu ja pyykkikone ja pyykkikori ja peili ja hylly ja ...)

Parvekkeella on grillaus käynnissä, mutta missä on grillaaja?

No täällähän Ilona on! Lyydi sieltä on tulossa kylään ja kaipasi jotain tietoa huonekasveista. Ilona muisti omistavansa huonekasvikirjan ja lähti kesken grillauksen etsimään puuttuvaa tietoa. Kunhan ei vain grillattavat ehdi kärventyä!

perjantai 24. elokuuta 2012

Joulukalenteri 2012

Kovasti teki mieli toista joulukalenteria nukkiskerhon kalenterin rinnalle. Uskaltauduin kyselemään muilta bloggaajilta luukkujen vaihtoja ja nyt minulla on jo monta uutta kalenteriluukkua.
  1. Jarmiina osoite ok
  2. Qaws osoite ok
  3. Tuikku osoite ok, saapunut
  4. Anja osoite ok, saapunut
  5.  Stiina osoite ok, saapunut
  6. Tuikku,saapunut
  7. Tuikku,saapunut
  8.  Marianne osoite ok
  9. Reetta  osoite ok
  10.  Reetta
  11.  Stiina,saapunut
  12.  Tiina
  13.  Reetta
  14. Qaws
  15.  Tiina
  16. Qaws
  17.  Marianne
  18.  Jarmiina
  19.  Jarmiina
  20.  Merja
  21. Merja
  22. Anja ,saapunut
  23.  Sirkku
  24.  Marianne

torstai 16. elokuuta 2012

Keltaisen talon kiireitä

Ilonalla on pitänyt kiirettä tilaustyön kanssa. Naapurikylän Tassulan Matilda tarvitsi syksyksi mekon ja laukun. Ompelukone onkin surissut ahkeraan ja nyt tilaus on valmis.


 Christoffer oli tehnyt tilauksen Ilarilta: uusi rahi makuuhuoneeseen ja Matildalle tiilinen kukkapenkinreunus.

 Kukkapenkinreunus on tehty kartonkihylsyn pätkästä tiilikuvioisella kankaalla päällystäen.

maanantai 6. elokuuta 2012

Ilonalle hame

Uudet asukkaat tulivat ilman vaatteita, joten piti ryhtyä vaatetushommiin. Uusimmassa Novita-lehdessä oli kiva neulottu siksak-hame, jonka ajattelin sopivan Ilonalle. Parin illan aikana hamonen valmistuikin.


Lankoina ohutta parsinlankaa ja puikot olivat 1,25mm. Langanpätkiä riitti pääteltäväksi, koska käytin seitsemää väriä. Neuletakki on vanha lasten takki, joka olisi sopivampi Elviiralle ulkokäyttöön. Täytyykin seuraavaksi tehdä Ilonalle oma pusero.

torstai 2. elokuuta 2012

Forssan markkinoilta

Sunnuntaina olimme Mariannen ja Katjan kanssa ensimmäistä kertaa myymässä Wanhan ajan lelumarkkinoilla Forssassa. Meitä kun oli samassa pöydässä kolme, niin pääsi helposti kiertelemään ja hankkimaan uusia aarteita. Monenlaista tarpeellista ihanuutta kotiin viemisiksi löytyikin:


Nukkekodin ja lelun puodista löysin kermanvärinen keittiön keltaiseen taloon. Valkoinen keittiö on kaverilta ja se tulee myöhemmin yhteen taloon. Vihermateriaalia, kultamaalia ja hyviä siveltimiä ostin Scale Supplyn pöydästä. Kukka-amppeli on Katriina Aallolta. Kauniit keramiikka-astiat on Tiinalta. Tyttäreltä perittyyn Lundby-taloon löytyi asukkaat Mirkalta. Marialta muutama kirja. Vielä joitan ihanuuksia ainakin Kirsiltä, Sirkulta, Sanna-Liisalta ja Ninalta.

Ilona, Elviira ja  Lyydi Weberg sekä eläkkeellä oleva riistanvartija Alpertti.
Nämä Tarulta ostetut nuket olivat pitkäaikainen haaveeni, jonka nyt onnituin toteuttamaan.